Friday, August 6, 2010

Back in 2007....

Löysin koneelta kuvia meikkivarastostani keväältä 2007. Oi mitä nostalgiaa! Tai no, voiko kolmen vuoden takaista tilannetta vielä kutsua nostalgiaksi...? Klassiseen "mitä heille kuuluu nyt?" -tyyliin innostuin kuitenkin tunnelmoimaan kuvien parissa ja pohtimaan, mitä kolmen vuoden takaisille meikeilleni kuuluu tällä hetkellä...


Ensimmäisessä kuvassa esiintyvät keväällä 2007 omistamani huulipunat ja kiiltopunat. Huulikiillot ovat jääneet johonkin toiseen kuvaan, jota en valitettavasti löytänyt. Ylärivin neljä punaa olen muistaakseni kaikki myynyt aikanaan eteenpäin. Syynä tähän on ensisijaisesti se, että rakastan ostaa huulimeikkejä mutta olen aivan toivoton käyttämään niitä. Vaikka sävy olisi kuinka kiva, huulimeikkini saa yleensä loikoilla rauhassa laatikossa odottamassa kuukaudesta toiseen, että muistaisin ja jaksaisin joskus käyttää sitä. Asiaan täytyisi ehdottomasti tehdä parannus! Meikkaan huuleni säännöllisesti ainoastaan silloin, kun lähden ulos juhlimaan, arkisin huulillani on meikkiä ehkä kerran kuukaudessa. Onko kukaan muu yhtä toivoton huulimeikkien käyttäjä oppinut säännöllisen huulimeikin mestariksi vai olenko ihan parantumaton tapaus?

Keskimmäisen rivin Diorin Addict Shine -kiillot ovat muistaakseni myös päätyneet myyntiin, ainakin lähes kaikki. Osassa taisi olla muistaakseni liikaa kimmellystä makuuni, sillä en voi sietää glitterhippusia huulimeikissä. Kiillon pitää olla joko tasaisesti hohtava tai sitten ainoastaan hyvin kevyesti shimmerinen, ilman mitään erityisiä glittereitä.

Alarivin kaksi ensimmäistä punaa minulla on vieläkin (kyllä, käytän useita vuosia vanhoja huulimeikkejä surutta, mikäli ne eivät haise pahalle tai vaikuta muuten erityisen pilaantuneelle). Kolmantena oleva Anytimen puna oli muistaakseni itseasiassa huulirasvan ja kiillon sekoitus, sen käytin loppuun. Viimeisenä oleva H&M huulipuna oli suosikkini bilemeikissä, mutta jouduin heittämään sen lopulta roskiin viime talvena - tosin en omasta tahdostani. Laukkuni nimittäin varastettiin ravintolassa mutta löytyi sittemmin ravintolan wc:stä vesisäiliöön tungettuna. En tietenkään halunnut enää käyttää vesisäiliössä uiskennelleita meikkejä, joten mukana olleet meikkituotteet päätyivät roskiin.


Tässä kuvassa on sekalaisia tuotteita. Ylärivin Diorin kivipuuteri koki saman kohtalon kuin H&M huulipuna, myös tämä puuteri päätyi uiskentelemaan baarin wc:n vesisäiliöön ja päätyi sitten roskiin. Vasemmassa yläkulmassa on todellinen hutiostos, netistä tilaamani Lancomen meikkivoide jonka värisävyn koodin olin katsonut ihan väärin enkä saanutkaan kalkkilaivan kapteenille sopivaa sävyä vaan jotain ihan muuta. Onneksi virheostokselle löytyi uusi omistaja ja sain sen myytyä eteenpäin. Myös ylärivin Cliniquen luomivärisolon myin eteenpäin joskus aikoinaan, kun sain innostuneen siivouspuuskan luomivärikokoelmani suhteen. Myyntiin joutui myös Lancomen Juicy Tubes -huulikiilto, sillä totesin, etteivät kyseiset kiillot ole minua varten. Inhoan järjettömän paljon vahvan hajuisia huulimeikkejä sekä supertahmeita kiiltoja ja molemmat ominaisuudet yhdistyvät Juicy Tubeseissa.

Estee Lauderin miniripsari ja Borghesen meikkivoide olivat molemmat ok tuotteita ja käytin ne loppuun, näistä tosin Borghesen meikkivoiteen valmistus on ilmeisesti lopetettu. Myös Lorealin meikkivoiteen olen kuluttanut loppuun, tosin minulta löytyy vieläkin kaapista samanlainen - kyseinen meikkivoide on ollut luotettava ja uskollinen apulaiseni jo vuosikaudet. Diorin alarivissä oleva kivipuuteri on minulla yhä käytössä, käytän puutereita ikuisuuden koska hyvin harvoin jaksan lisätä puuteria päivän aikana. Kivipuuterini eivät siis kulu käytössä kuin hyvin hiljalleen. Helena Rubinsteinin minihuulipuna taisi päätyä kaverille lahjaksi, IsaDoran huulipunan myin tarpeettomana ja Maybellinen huulikiilto on yhä tallessa - mistä tulikin mieleeni, että pitäisikin käyttää sitä(kin) jossain vaiheessa...


Luomiväreissäni suosikkini olivat keväällä 2007 IsaDoran ja Lorealin luomivärit sekä Lumenen vanhat solonapit. IsaDora ja Loreal ovat pitäneet pintansa, molempien luomivärejä minulta löytyy yhä useita kappaleita. Myös Lumenen soloja on yhä muutamia kappaleita tallessa ja käytössä. Ylärivissä näkyvät silloiset viisi Diorin palettiani ja toisessa rivissä oikeassa reunassa on yksi Diorin duo. Sittemmin olen omistanut yhteensä noin 40 Diorin palettia, joista osan olen myynyt eteenpäin kun ne eivät olekaan olleet ihan täydellisiä. Kaapista löytyy kuitenkin aika monta palettia yhä edelleen. Kaiken kaikkiaan luomivärikokoelmani on muuttunut todella paljon kolmen vuoden takaisesta, minulla ei ole enää käytössä montaakaan kuvassa olevista luomiväreistä muutamaa IsaDoraa, Lorealia ja Lumenea lukuun ottamatta.


Myös poskipunat ovat kokeneet suuria mullistuksia. Tällä hetkellä käytössä on näistä enää toisen rivin vasemmanpuoleisin YSL:n puna (itseasiassa siitäkin on käytössä jo muistaakseni toinen kappale, eikä tuo sama kappale kuin tässä kuvassa) sekä sen viereinen BeautyUK:n puna, muistelisin hyllystä löytyvän myös toisen rivin keskimmäisen poskipunan. Alarivin toiseksi oikean puolimmaisin Lorealin puna kului loppuun, mutta sitä on käytössä uusi kappale. MUS:n Passion on myös yhä käytössä. Muut punat olen joko käyttänyt loppuun, heittänyt pois pilaantuneena tai myynyt eteenpäin.

Kuvat todistavat sen, mitä olen jo muutenkin huomannut. Meikkikokoelmani muuttuu melko paljon vuodesta toiseen, lukuun ottamatta joitain lempituotteita, jotka pysyvät käytössä jatkuvasti. Huulimeikit eivät tunnu kuluvan koskaan mihinkään, mihin syynä on tietysti niiden laiska käyttö. Vaikka rakastan meikkejä, en kuitenkaan muodosta meikkeihini mitään erityistä tunnesidettä, vaan myyn tai kierrätän kavereille surutta tuotteet, jotka eivät sitten tunnukaan ihan täydellisiltä itselleni tai joita en tule käyttäneeksi. Jos säilöisin kaikki meikkini vuodesta toiseen hyllyissäni, en mahtuisi enää asuntooni... Tälläkin hetkellä hyllyt pursuavat kaikkea kosmetiikkaa ja ongelmana on, ettei säilytystilaa yksinkertaisesti ole tarpeeksi.

Osa suosikkituotteista on pysynyt samana, mutta viimeisen kolmen vuoden aikana olen tutustunut esimerkiksi MAC:n tuotteisiin, joita en vielä kolme vuotta sitten omistanut ainuttakaan. Toinen suuri muutos on Diorin luomivärien määrän lisääntyminen, minkä mainitsinkin jo aiemmin. Nämä muutokset näkyvät sitten niissä kuvissa, joita otan kosmetiikkakokoelmastani uutta postausta varten - lukijan toiveena on ollut kuvia kosmetiikkakokoelmastani ja postaus on tekeillä jahka ehdin ja jaksan alkaa asettelemaan tuotteet kuvia varten esille. :)

Millaisia kosmetiikkahamstereita te olette? Käytättekö samoja tuotteita vuodesta toiseen vai uudistuuko meikkipussinne sisältö jatkuvasti? Mitä teette hutiostoksille tai muuten vain käyttämättä jääneille tuotteille? Kiinnyttekö kaikkiin omistamiinne meikkeihin niin, ettette raaski luopua niistä, vai ovatko rakkaatkin meikit teille kuitenkin vain loppujen lopuksi pelkkiä tavaroita?

Olisikohan tässä samalla myös syytä tehdä julkinen lupaus, että pyrin käyttämään huulimeikkiä jatkossa ainakin kerran viikossa. Jospa joskus vuonna 2999 saisin sillä tahdilla nykyiset huulimeikkini käytettyä loppuun. :D

Briefly in English:
This post is about the nostalgic photos I found from my computer. The photos are showing some of my make up collection in spring 2007. My make up collection has changed quite a lot after it, as I regularly sell or give away products that I don't like that much or that I don't use. My current collection can be seen in the post I'll do in the near future, as soon as I have the time to take photos of all my make up products.

4 comments:

  1. Meikkivoiteita ja ripsivärejä mulla kuluu kaikista eniten, lisäksi myös valokyniä saa ostella loppuneiden tilalle. Mutta luomivärit ja huulipunat ei tahdo loppua ikinä... Vaikka kuitenki käytän huulipunia aika paljon, niin ne ei vaan lopu! Ehkä johtuu siitä että mulla on niitä niin paljon ja käytän aikalailla tasasesti kaikkia vuorotellen...? :D

    ReplyDelete
  2. Luomivärit eivät mene pilalle sitten millään, mutta ihan periaatesyistä heitin tänä kesänä pois 5-vuotiaana saamani luomiväripaletin, jossa luomivärit muodostivat kissan ja pilviä. Se oli ollut mulla 17 vuotta, ja totesin, etten tule koskaan käyttämään sitä. Nyttemmin on harmittanut - siinä oli yksi pinkki, onkohan mulla enää vastaavaa sävyä missään... :D

    ReplyDelete
  3. Sori, 18 vuotta. Eihän tässä muista ikäänsäkään. :)

    ReplyDelete
  4. Katariina: Jos on useampi tuote, joita käyttää kaikkia vuorotellen, niin ne eivät kyllä tunnu loppuvan millään. Tarvitsee aina välillä ottaa joku tuote tehokäyttöön jos haluaa jonkin joskus loppuvan.

    Sonia: Kuulostaapa nostalgiselta! :) Mulla ei kyllä loppujen lopuksi ihan hurjan vanhoja meikkejä ole, kun kuitenkaan mikään meikkituotteeni ei taida tällä hetkellä ylittää sellaista suunnilleen 7-8 vuoden ikää.

    ReplyDelete