Saturday, April 11, 2009

Lisää Veet-testailua

Maaliskuun lopussa sain Veetiltä testattavaksi tuotteita, mistä kirjoitinkin blogiini jo aiemmin. Siiri kyseli hieman tarkennusta siihen, miksi/miten sain tuotteita testattavaksi. Veet siis otti yhteyttä paitsi minuun myös moniin muihin bloggareihin ja tiedusteli, olisinko kiinnostunut testaamaan heidän uutuustuotteitaan. Tarjoukseen ei liittynyt mitään sopimusta, vaan on oma valintani haluanko kirjoittaa blogiini testaamistani tuotteista ja jos kirjoitan, niin kirjoitanko positiivisesti vai negatiivisesti. En siis kuulu mihinkään vakituiseen testiryhmään tai muuhun sellaiseen ja yhteydenotto Veetiltä oli mukava yllätys, sillä rakastan uusien tuotteiden testaamista ja mikäs sen mukavampaa kuin päästä testailemaan uusia tuotteita ilmaiseksi. ;)

Tällä viikolla koinkin toisen mukavan yllätyksen, sillä Veet oli lähettänyt vielä toisen paketin, joka sisälsi vielä muutaman uutuustuotteen! Paketista löytyivät kylmävahaliuskat kainaloille+bikinirajalle, ihokarvanpoistoaine + jälkihoitovoide bikinirajalle sekä kainaloille sekä vielä toinen tuubi voidetta ihokarvojen sisäänkasvua vastaan (tätä sain yhden tuubin jo edellisessä paketissa).


Nyt ihokarvanpoistoaineita alkaa olla sen verran, että ongelmana on ainoastaan liian hidas karvankasvu - menee vielä monta viikkoa, ennen kuin olen ehtinyt testata kaikkia tuotteita!

Paria tuotetta olen kuitenkin jo testaillut edellisen vahakokeiluni jälkeen. Bikinirajalle testasin Veet Spray On Ihokarvanpoistovoidetta. Kokeilin vihreässä purkissa olevaa herkän ihon versiota, joka sisältää kosteuttavaa karitevoita. Unohdin ottaa purkista kuvan, joten saatte nyt tyytyä netistä löytämääni kuvaan.


Purkin mukana tulee lasta sekä kätevästi korkin sisään pakattu käyttöohjepaperi. Spray on -suihketta voi käyttää säärille suihkuttamalla ainetta suoraan purkista säärille. Suihke on todella tasainen, joten levitys säärille on varmasti vaivatonta. Itse en vielä ehtinyt testata tuotetta säärille vaan kokeilin tätä vasta bikinirajalle. Bikinirajalle tai kainaloihin käytettäessä aine suositellaan suihkutettavaksi ensin kämmenelle, josta aine sitten vasta levitetään kainaloihin tai bikinirajaan. Vaahto on hyvin pehmeää mutta ei valu mihinkään vaan pysyy paikoillaan, joten se oli todella helppo levittää paikoilleen ja antaa olla vaikutusajan. Vaikutusaika on 3-6 minuuttia tarpeen mukaan, mutta yli kuutta minuuttia ei saa ylittää. Bikinirajan karvat olivat sen verran säärikarvoja paksumpia, että tarvitsin itse kuuden minuutin vaikutusajan.

Vaikutusajan loputtua poistin vaahdon ja karvat purkin mukana tulleella lastalla. Aine ei kirvellyt missään vaiheessa vaikutusaikana eikä tuntunut muutenkaan miltään, iholla ei ollut minkäänlaista ärsytystä tai kutinaa sen enempää käytön aikana kuin sen jälkeenkään. Karvat irtosivat hyvin lastalla ja karvojen poiston jälkeen bikiniraja oli pehmeä ja miellyttävän tuntuinen eikä punoittanut tai tuntunut ärtyneeltä. Veet lupaa, että tämä ihokarvanpoistovoide pikemminkin liuottaa kuin katkaisee ihokarvat, joten karvojen takaisinkasvuun kuluu kauemmin kuin höyläyksen jälkeen ja takaisinkasvava karva on pehmeämpää.

Tulos ei tosiaan ole kovin pysyvä, koska karvat eivät lähde juurineen. Muutaman päivän kuluttua bikinirajalle alkaa jo kasvaa sänkeä. Karvanpoisto tällä voiteella on kuitenkin sen verran helppoa, että tätä käyttää mieluusti vaikka pari kertaa viikossa jos tarvetta on. Odotan innolla, että pääsen testaamaan tätä säärillekin! Tätä tuotetta ostan varmasti kunhan nykyiset purkit loppuvat.

Testasin myös ihokarvanpoistovahaa kasvoille. Pakkaus sisältää 15 ml vahatuubin, puikon jonka avulla vahaa voi levittää tarkkuutta vaativiin kohtiin sekä uudelleenkäytettäviä liuskoja. Vahassa on mukana kosteuttavaa aloe veraa ja vahan luvataan sopivan kulmakarvojen muotoiluun sekä ylähuulen yläpuolisten ihokarvojen poistoon. Muovinen pakkaus on uudelleensuljettava, joten vahapakkauksen tarvikkeita voi säilyttää siinä käyttökertojen välillä.


Kasvovahan käyttö on periaatteessa yksinkertaista. Vahatuubi laitetaan lämpimään veteen noin minuutiksi. Jos vaha ei tämän jälkeen ole vielä tarpeeksi notkeaa, sitä voi pitää vedessä tarpeen mukaan hieman kauemminkin.


Tämän jälkeen vahaa levitetään kasvoille niihin kohtiin, joista karvat halutaan poistaa. Vahan voi levittää joko putkilon viiston kärjen avulla tai mukana tulevan ohuen tikun avulla. Vahaa tulee käyttää vain vähän, sillä liian paksu vahakerros vähentää karvanpoiston tehokkuutta. Tämän jälkeen vahan päälle asetetaan välittömästi kankainen poistoliuska, silitetään sitä muutaman kerran karvojen kasvusuuntaan päin ja sitten liuska vetäistään nopeasti irti karvojen kasvusuunnan vastaisesti. Vahan jämät voi poistaa kasvoilta vedellä ja kangasliuskat on myös helppo huuhtaista puhtaaksi seuraavaa käyttökertaa varten.

Jostain syystä en kuitenkaan tunnu osaavan käyttää tätä vahaa ollenkaan. Olen kokeillut kasvoissa olevien ihokarvojen vahausta nyt kahdesti, enkä ole saanut irti vielä yhtään karvaa - tämä lienee jonkinlainen ennätys...! Olen kokeillut levittää vahan ohuemmin kuin aluksi, mutta sekään ei auttanut. Sen enempää ylimääräiset kulmakarvat kuin ohuet viiksihaituvatkaan eivät lähteneet irti. En ole kuitenkaan vielä luovuttanut tämän suhteen, aion testata tätä vielä uudestaan ja koettaa saada vahakerroksesta vieläkin ohuemman jos tarttuminen olisi siitä kiinni. Olen kuitenkin hieman pettynyt tähän tuotteeseen, sillä pari muuta kokeilemaani tuotetta toimivat sen verran helposti ja tehokkaasti että tämä on niihin verrattuna pettymys vaikka toimimattomuus onkin luultavimmin kiinni siitä, etten osaa levittää vahaa sopivaa määrää iholle.

Käväisin muuten kiinnostuksen vuoksi Veetin kotisivuillakin tutustumassa tuotevalikoimaan ja bongasin sieltä kätevän valintaohjelman, jonka avulla voi testata mikä Veet-tuote sopii omiin tarpeisiin parhaiten. Jos pää siis tuntuu menevän pyörälle eri vaihtoehdoista, niin kannattaa tsekata tuo valintaohjelma!

Loppuun vielä pari hauskaa Veet-mainosta. Kannattaa näköjään olla tarkkana, mitä kuvan taustalla on jos otattaa itsestään valokuvia... ;)




7 comments:

  1. aivan loistavia noi kuvat. :------D

    voisin tota vihreässä purkissa olevaa vaikka testatakin. vaikutti hyvältä.

    ReplyDelete
  2. Minusta on tylsää lukea joka toisesta blogista nämä samat Veet-arvostelut. Kukaan ei kehtaa sanoa kriittistä sanaa, joten hymistellään vaan tai sitten kehutaan eli annetaan ilmaista mainosta. Ja lämäistään mainoskuvat vielä jutun perään.

    ReplyDelete
  3. Mulla on ollut vähän samanlaiset ongelmat ton kasvovahan kanssa, tuntuu, että välillä toimii paremmin ja välillä huonommin vaikka kuinka ohuen kerroksen yrittää levittää. Sen verran hankala kuitenkin, että kun ton tuubin saan loppuun, en kyllä osta uudestaan.

    ReplyDelete
  4. Anonyymi... tässähän OLI kriittistä sanaa tosta kasvoille tarkotetusta vahasta, kun ei meinnanut oikeen toimia...! Mä ainakin epäilen et sä et ees lukenu tätä, kuhan vaan nuriset :DD

    Tää on kyl mainio blogi, tykkään tosi paljon. Keep doing that :))

    ReplyDelete
  5. Anonyymi numero 1: Jos lukee useita blogeja, joissa käsitellään samaa aihetta, se varmasti alkaa kyllästyttää jossain vaiheessa. Kannattaa jättää lukematta ne jutut, jotka eivät itseä kiinnosta. :) Blogien kaupallisuudestahan on jonkin verran ollut juttua viime aikoina ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos minulle satutaan tarjoamaan kokeiltavaksi tuotteita, jotka liittyvät blogini aihepiiriin ja siten kiinnostuksenkohteisiini, testailen niitä mielelläni. Sen sijaan en suostuisi sopimuksiin, joissa minulla olisi velvollisuus esittää tuotteista ainoastaan positiivisia mielipiteitä, sillä haluan voida seistä sanojeni takana ja kertoa rehellisiä mielipiteitäni tuotteista joita kokeilen.

    Heidi: Huh, lohduttavaa että joku muukaan ei saa tuota kasvovahaa oikein toimimaan. Ikävää tietty siinä mielessä, että sulla on mennyt rahat hukkaan tuon suhteen. :/ Ilmeisesti tuo on hieman epäluotettava tuote toimintavarmuudeltaan. Voisin kokeilla tuon sijaan joskus kylmävahaliuskoja kasvoille, niissä vaha on valmiina liuskoissa eikä sitä tarvitse itse lämmittää ja levittää iholle. Ehkä sitten jopa minä onnistuisin! :D

    Anonyymi 2: Kiitokset kommentistasi! :)

    ReplyDelete
  6. Haastan sinutkin testaamaan threading-karvanpoistoa. Siihen tarvitaan vain lankaa! Mä olen ihan tohkeissani tästä kun homma on niin helppoa. Ja halpaa!

    ReplyDelete
  7. Honey: Kiitokset linkistä, tuo video olikin kiva katsoa. Olen lankausta muutaman kerran testannutkin viiksikarvoihin ja tuo on tosiaan toimiva ja edullinen tapa. Pitää vielä harjoitella vähän lisää, kun ei ole vielä ihan hanskassa tuo tekniikka, mutta jatkan kokeiluja! :) Suosittelen katsastamaan Honeyn linkistä mistä on kyse, jos tekniikka ei ole vielä tuttu!

    ReplyDelete