Niin sanotut julkkistuoksut ovat lisääntyneet tällä vuosikymmenellä kovaa tahtia. Julkkistuoksujen ideana on, että julkkis (yleisimmin laulaja, näyttelijä tai malli) antaa tuoksulle nimensä ja poseeraa tuoksun mainoksissa. Tuoksun yhdistäminen tiettyyn suosittuun julkkikseen lisää tuoksun myyntiä, mutta toisaalta julkkistuoksut harvoin ovat yhtä pitkäikäisiä ikisuosikkeja kuin klassikkotuoksut.

Omia tuoksulinjoja ei ole ainoastaan nykypäivän pinnalla olevilla poptähtösillä tai näyttelijättärillä. Elizabeth Taylorin nimellä markkinoidaan noin viittätoista eri hajuvettä. Muilla Hollywoodin vanhemman ajan näyttelijöillä ei tuoksuja juuri ole, mutta kenties jo Marilyn Monroe aikanaan teki Chanelin No5-tuoksusta eräänlaisen julkkistuoksun mainostamalla, että hän nukkuu alasti käyttäen yöasunaan vain Chanelin No5-tuoksua. Uskaltaisin väittää, että kyseinen lausahdus on aikoinaan inspiroinut monia naisia ostamaan kyseisen tuoksun.
...samoin olen omistanut Britneyn Curious-tuoksun. Kuinka paljon julkkistuoksuilla sitten mahtaa loppujen lopuksi olla yhteistä julkkiksen kanssa, jonka avulla tuoksu markkinoidaan? Useasti mainitaan, kuten esimerkiksi Britneyn kohdalla, että julkkis on itse "osallistunut tuoksun suunnitteluun". Tämähän voi tarkoittaa mitä tahansa, jos on realisti. Itse veikkaisin todellisuuden olevan suunnilleen sellainen, että julkkis enintään mainitsee muutaman tuoksuelementin mistä pitää ja tämän perusteella sitten kosmetiikkayritys suunnittelee sopivan hajuveden. Esimerkiksi Britneyn tuoksut ovat Estee Lauder -konsernin valmistamia. Luultavasti julkkis saa ilmaista mielipiteensä valmiista tuoksusta ja sen pakkauksesta, mutta tuskin sen enempää.
Julkkistuoksut ovat usein hinnaltaan edullisia tai keskihintaisia. Itselleni tuttuja ovat jo teiniajoilta Anttilan halpishajuvesihyllyköiltä pursuavat 90-luvun supermallien mainostamat tuoksut, eli Cindy Crawfordin ja Naomi Campbellin tuoksut. Näin markkinointia opiskelleena päättelisin useiden julkkistuoksujen olevan kohtuuhintaisia siksi, että etenkin tietyt julkkikset vetoavat lähinnä hyvin nuoreen kohderyhmään, eli käytännössä teini-ikäisiin joilla ei ehkä ole halua tai mahdollisuutta maksaa hajuvedestä kovin paljoa.
Oman lukunsa muodostavat vielä tuoksut, joiden mainoksissa esiintyy tietty julkkis ja tuoksua mainostetaan tämän julkkiksen avulla, mutta itse tuoksu ei liity kyseiseen julkkikseen mitenkään. Tällä hetkellä voi esimerkiksi bongata tv:stä tai lehdistä Chanelin Coco Mademoiselle -tuoksun mainoksia, joissa mainoskasvona on Keira Knightley. Näissäkin tapauksissa tuoksua yritetään myydä julkkiksen avulla, mutta koska julkkiksen nimi ei esiinny mitenkään tuoksun nimessä eikä julkkis ole kyseisen tuoksun suunnittelija, on linkki julkkiksen ja tuoksun välillä pienempi. Tällaisista tuoksuista voi tulla pitkäikäisiä ja suosittuja, sillä tarvittaessa niitä mainostavia julkkiksia voi vaihtaa uusiin, tuoreisiin, pinnalla oleviin kasvoihin.
Mitä mieltä sinä olet julkkistuoksuista? Ovatko julkkiksilla mainostetut tuoksut mielestäsi mauttomia tai teinimäisiä? Voiko julkkistuoksu olla laatutuoksu, jota kehtaa tunnustaa käyttävänsä? Vaikuttaako tuoksua mainostava julkkis ostopäätökseesi? Kenen tuoksun haluaisit ostaa, kenen tuoksun jättäisit ehdottomasti kauppaan?
Itse en osta mitään tuoksua pelkän julkkiksen nimen tai kuvan takia, mutta olen omistanut joitain julkkistuoksuja, joista olen oikeasti pitänyt. Uutta hajuvettä ostaessa minulle tärkeintä on aina tuoksu, joten jos tuoksu miellyttää minua ostan tuotteen - mainosti sitä kuka tahansa.
Briefly in English:
This post is about celebrity endorsed fragrances. During the past decade the amount of celebrity perfumes has increased rapidly and now many actresses, singers and models have their own perfumes. When it comes to celebrity fragrances, the celebrity usually gives her/his name to the perfume and poses in its ads. Another way to use a celebrity to boost the sales is to only use the celebrity in advertising instead of adding the celebrity's name to the product name. In this case the celebrity doesn't participate in the product's development either. Although I have to say that I find it unlikely that even in those cases, when it is told that that the celebrity has participated in the fragrance's development ja design, the celebrity has done a lot. Likely the star just tells what kind of ingredients s/he likes in perfumes and accepts the final product and its package design.
What do you think of celebrity endorsed perfumes? Does a celebrity increase your willingness to buy or decrease it? Whose perfume would you buy or have already bought, whose perfume would you definitely leave to the store?