Tuesday, March 17, 2009

Kynsilakkoja netistä


Anonyymi kyseli, mistä ostan kynsilakkani. Ostelen kynsilakkani nykyään netistä, Suomen kaupoista ei lakkoja juurikaan enää mukaan tartu. Syynä tähän on, että netissä valikoima on laajempi ja huomattavasti edullisempi. Esittelen tässä nyt nettikaupat, joista lakkani tilaan. Kaupan nimeä klikkaamalla pääset kyseisen kaupan nettisivuille.

8ty8beauty on jenkeissä oleva kynsilakkakauppa. Saatavilla on lakkojen lisäksi strasseja ja tarroja, akryyli- ja geelikynsitarvikkeita, hoitolakkoja ja niin edelleen. Täältä olen tilannut etenkin OPI:n lakkoja. Postikulut 1-6 lakalle ovat 15 dollaria. Lähetystä varten lakat pakataan ensin pieniin pahvilaatikoihin (3 lakkaa/laatikko), sitten laatikot kääritään sanomalehteen ja ne laitetaan pahviseen lähetyskuoreen. Pehmusteita voisi olla enemmänkin, mutta olen kyllä aina saanut kaikki lakat ehjinä perille. Asiakaspalvelu ei aina ole parasta mahdollista, sillä kaikkiin kyselyihin ei aina vastata tai niihin vastataan lyhytsanaisesti, mutta itse olen onneksi aina saanut vastaukset kysymyksiini. Toimitusaika on välillä useita viikkoja jos putiikki ruuhkautuu. Tilauksen jälkeen saat sähköpostiisi invoicen, joka toimii tilausvahvistuksena, sekä vielä shipping-mailin kun tilauksesi lähtee postiin. Maksutapa on luottokortti, myös Sammon Visa Electronilla tuolta on saanut tilattua tuotteita mutta esimerkiksi oma OP:n electronini ei käynyt.

Head2toeBeauty on myös jenkkikauppa, josta saa kynsilakkojen lisäksi jonkin verran muutakin kosmetiikkaa. Itse tilaan lakkani pääasiassa täältä. Valikoimissa on Color Clubia, Misaa, Orlya, China Glazea, Essietä ja OPI:a. Hoito-, päällys- ja aluslakkoja löytyy myös niin OPI:lta, NailTekiltä, Essieltä kuin muiltakin merkeiltä. OPI:n kokoelmia Head2toe ei kuitenkaan ilmeisesti jatkossa hanki, joten OPI:n uutuuslakkoja kannattaa katsastaa ennemmin 8ty8beautysta. Tässä on viime vuoden hinnasto Head2toen postikuluista, tänä vuonna hinnat ovat kallistuneet hieman mutta eivät enempää kuin joitain kymmeniä senttejä:

EMI PMI FMI
----------------------------------------------------
2-4 bottles (1.0 lb) $32.00 $21.50 $11.90
5-7 bottles (1.5 lbs) $36.25 $25.50 $15.10
8-10 bottles (2.0 lbs) $36.25 $25.50 $18.30
11-13 bottles (2.5 lbs) $40.50 $29.50 $21.50

Ensimmäinen dollarihinta rivissä on siis EMI-hinta, toinen on PMI-hinta ja kolmas on FMI-hinta. Tässä selitykset lyhenteille:

EMI: USPS Express Mail International (toimitusaika 3-5 arkipäivää, sisältää vakuutuksen ja lähetystunnuksen jolla paketin voi jäljittää jos se katoaa)

PMI: USPS Priority Mail International (toimitusaika 6-10 arkipäivää, sisältää vakuutuksen ja lähetystunnuksen jolla paketin voi jäljittää jos se katoaa)

FMI: USPS First-Class Mail International (ei lähetystunnusta eikä vakuutusta siltä varalta että paketti katoaa tai vahingoittuu matkalla. Jos valitset tämän lähetystavan, Head2toe ei korvaa pakettiasi millään tavalla, jos sille tapahtuu jotakin!)

Taulukosta siis näkee, että esimerkiksi kymmenelle lakkapullolle First-Class Mail Internationalilla toimitettuna tulee postareita 18,30 dollaria.

Tilauksesta tulee sähköpostiin tilausvahvistus sekä vielä erillinen ilmoitus kun paketti lähetetään. Olen aina tilannut itse First-Class Mail Internationalilla, eikä yksikään paketti ole onneksi kadonnut tai rikkoontunut matkalle. Toimitus kestää noin pari viikkoa. Lakat onneksi pakataan hyvin kuplamuoviin sekä styroksipalleroita sisältävään pahvilaatikkoon, joten rikkoutumisvaara on melko pieni. Head2toe ei ilmoita postikuluja tilausta tehdessä vaan tilaajalle lähetetään vielä erikseen maili, jossa kerrotaan paljonko postikulut ovat ja varmistetaan, haluaako tilauksen varmasti tehdä. Jos haluaa välttää tämän välivaiheen, kannattaa tilausta tehdessä kirjoittaa Comments-laatikkoon esimerkiksi näin: "Please send my order with USPS Firs-Class Mail International, cost for 8-10 bottles (2.0 lbs) 18,30 dollars." Itse naputtelen aina tuollaisen huomautuksen kommenttilaatikkoon, joten minulta ei ole koskaan erikseen varmistettu postikulujen olevan OK kun kerta olen jo tilausta tehdessäni osoittanut tietävänä paljonko ne ovat.

Maksutapana Head2toessa käy luottokortti tai Visa Electron. Electronia käytettäessä Head2toe tekee kaksi katevarausta: ensimmäisen heti tilausta tehdessä, eli tämä ei sisällä postikuluja, ja toisen kun postikulut on lisätty tilauksen arvoon. Näistä ensimmäinen katevaraus on ylimääräinen eikä sitä veloiteta vaan se poistuu jossain vaiheessa tililtä. Tämä katevaraus kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, jotta tililläsi on varmasti katetta molempiin katevarauksiin.


CherryCulturesta tilaan Sinfulin, NYX:n ja NYX Girlsin lakat. Postikulut alle 50 dollarin tilauksille ovat aina 9,99 dollaria, joten tilaukseen mahtuu monta kynsilakkaa ilman että postikulut kasvavat painon takia. Täältä siis kannattaa shoppailla todella edullisia kynsilakkoja, sillä Sinfulin, NYX:n ja NYX Girlsin lakat eivät ole hinnalla pilattuja! Lisäksi täältä saa kivoja meikkejä, kuten NYX:n meikkejä, joista voin suositella etenkin ihania luomivärejä. Cherry Culture pakkaa lakat toimitusta varten erinomaisesti sekä kuplamuoviin että pahvilaatikkoon. Maksaa voi luottokortin lisäksi Pay Palilla, joka on turvallinen tapa maksaa nettikaupoissa ilman, että sinun tarvitsee antaa luottokorttisi numeroa nettikaupoille. Pay Paliin voi liittää myös Visa Electronin, joten et tarvitse luottokorttia käyttääksesi Pay Palia. Myös CherryCulture eli tuttavallisemmin Kirsikkala ilmoittaa sähköpostitse sekä tilauksen vastaanottamisesta että sen lähetyksestä.

Ebaysta kannattaa tilata tarroja ja strasseja, sillä niitä löytyy usein todella edulliseen hintaan. Lisäksi suosittelen Ebaysta erityisesti myyjää r93, jonka OPI Nail Polish Elegance Ebay-store myy jo lopetettuja sekä harvinaisia OPI:n lakkoja, Essietä ja erityisesti mainitsemisen arvoisena Zoyan lakkoja. Omat Zoyan lakkani olen tilannut kaikki täältä. r93 on oikealta nimeltään Amy ja hän on todella palveluhenkinen ja ystävällinen sekä luotettava myyjä, joka vastaa aina mielellään asiakkaiden kysymyksiin. Postikulut alkavat muistaakseni 5,99 dollarista yhdelle lakalle ja kohoavat noin dollarilla per lakka. Tarkempia postikuluja saa tiedustelemalla niitä etukäteen Amylta. Tilauksen lähetyksestä tulee ilmoitus sähköpostiin. Amy pakkaa lakat hyvin kuplamuoviin ja olen saanut kaikki lakkani ongelmitta perille. Ebayssa maksu sujuu Pay Palin kautta. Myös Amy on USA:lainen myyjä.

Lisävinkkinä vielä mainittakoon, että tilattaessa USA:sta kannattaa ottaa huomioon, että tilauksen arvo postikulut mukaan lukien on maksimissaan 45 euroa 45 senttiä, jos ei halua maksaa tullissa ylimääräisiä kuluja. Jos tilauksen arvo on yli 45,45 euroa, niin tilauksesta voi joutua maksamaan arvonlisäveron. Arvonlisäveroa ei peritä, jos se jää alle noin 10 euron (en ihan tarkkaa summaa muista), mistä syntyy tuo 45,45 euron raja. Jos tilauksen arvo on suurempi arvonlisävero on yli sen noin 10 euroa, jolloin arvonlisävero peritään. Käytännössä kuitenkaan näin ei joka kerta käy, sillä toisinaan kalliitkin tilaukset toimitetaan suoraan kotipostiin ilman arvonlisäveron perimistä. Jos siis haluaa, voi aina kokeilla onneaan sen suhteen, jääkö paketti tullin kynsiin vai ei jos tilaat kerralla kalliin tilauksen. Jos kuitenkin haluaa pelata varman päälle kannattaa kosmetiikkaa tilata alle 45 eurolla kerrallaan, jolloin ei ainakaan joudu missään tapauksessa maksamaan arvonlisäveroa.

Tullista vielä sen verran, että ulkomailta tulevat paketit kulkevat aina tullin kautta ja niistä tehdään pistotarkastuksia. Vaikka pakettisi arvo siis olisi alle 45,45 euroa se saattaa kuitenkin niin sanotusti jäädä tulliin, jolloin sinua pyydetään noutamaan pakettisi tullin toimipisteestä ja esittämään samalla tilausvahvistus, josta näkee paljonko paketin arvo postikuluineen on ja mitä se sisältää. Jos paketin arvo on kuitenkin alle 45,45 euroa onnistuu paketin lunastaminen tullista ilmeisesti myös niin, että lähetät tulliin tilausvahvistuksen, minkä jälkeen pakettisi lähetetään sitten lähipostiisi noudettavaksi. Sen sijaan jos joudut maksamaan paketista arvonlisäveroa, se pitänee lunastaa tullista paikan päälle menemällä. Koska yli sadasta nettitilauksestani huolimatta olen joutunut käymään tullissa ainoastaan kerran, niin tullikäytännöt eivät ole aivan 100% selviä minulle, joten voi olla että tietoni eivät ole täysin luotettavia. :)


5 comments:

  1. Tilasin tuolta Head2toeBeauty:stä, mutta nyt tilillä näkyy katevaraus ja kun menen Head2toeBeauty-sivuille katsomaan tilaukseni tiedot, siellä lukee että tilaus on peruutettu! Ei taida olla kovin toimivia noi kaupat?

    ReplyDelete
  2. Cherryculture on nostanut postikulujen hintoja :( Halvin 21,50 dollaria

    ReplyDelete
  3. Anonymous: Kuulin myös Cherryculturen postikulujen noususta vähän aikaa sitten. :( Etenkin kynsilakkojen tilaus tulee ilmeisesti nykyään kalliiksi, mutta myös meikkien tilauksessa postarit ilmeisesti nousevat nopeasti korkeiksi. :( Jos NYX:n tuotteet kiinnostavat niin niitä ainakin saa Nonpareil Boutiquesta (http://www.nonpareilboutique.com), jossa postarit ovat yhä sen n.10 dollaria alle 50 dollarin tilauksille. Taidan itse tilata seuraavan kerran NYX:ä tuolta Nonpareilista.

    ReplyDelete
  4. 8ty8beauty ja Head2ToeBeauty ovat lopettaneet OPI:n tarjoamisen valikoimissaan. :(

    Yhden satsin ehdin tilata! Taisivat olla OPI:lle liian halpoja noissa kaupoissa, ja kielsivät jälleenmyynnin.

    ReplyDelete
  5. VVV: Kyllä näin valitettavasti on. :( Muutos on tapahtunut ihan tässä lähiaikoina. OPI on kieltänyt lakimiestensä avustuksella joitain jälleenmyyjiä myymästä tuotteitaan netissä. Itse tilasin juuri äskettäin Ebaysta OPI:n lakkoja, hinnat ja valikoima ovat sielläkin onneksi huomattavasti Suomea paremmat.

    ReplyDelete