Saturday, March 14, 2009

Pikakuivattavat päällyslakat

Uskoisin, että aika monella on joskus mennyt totaalisesti hermot kynsiä lakatessa - ainakin itselläni on! Ensin aluslakka, sitten värilakkaa, sitten päällyslakkaa, kynsien varomista ikuisuuden ajan että kynnet saisivat kuivaa ja kas, sitten kolautat kynnen johonkin ja lakka ruttaantuu kauhean näköiseksi. Kuulostaako tutulta?

Ehdoton kosmetiikan HG-tuotteeni (eli Holy Grail -tuote) on pikakuivattava päällyslakka. Tutustuttuani pikakuivattavien päällyslakkojen ihmeelliseen maailmaan kynsilakanvaihtotahtini kohosi ties kuinka monenteen potenssiin ja kynsien lakkaamisesta tuli suorastaan hauskaa!

Pikakuivattava päällyslakka on nimensä mukaisesti päällyslakka, joka kuivattaa useammankin lakkakerroksen pika pikaa. Päällyslakan levityksen jälkeen kestää noin minuutti, jonka jälkeen kynsiin voi oikeasti koskea ihan kunnolla eikä niitä tarvitse enää varoa lainkaan, koska ne ovat täysin kuivat. Halleluja!

Parhaimmat kokeilemani pikakuivattavat päällyslakat ovat tässä kuvassa olevat kolme lakkaa, eli vasemmalta oikealle Poshe Super-fast drying top coat, inm Out the door ja Sechen Seche Vite dry fast top coat. Kaikki kolme olen ostanut Head2toesta, jossa niillä on hintaa 3,29 - 4,50 dollaria eli keskimäärin kolmisen euroa per pullo. Pullot ovat 14-15 millilitran kokoisia, joten sen lisäksi että nämä lakat ovat toimivia, ne ovat myös isoja ja edullisia.

Poshe, inm ja Seche.


Jos ei halua tilata ulkomailta, niin pikakuivattavia päällyslakkoja saa myös Suomesta. Ennen ulkomailta tilaamista käytin Mavalan Mavadryta, joka tosin ei omasta mielestäni ollut yhtä nopeasti kuivattava kuin Poshe, inm ja Seche. Myös esimerkiksi Trindillä on pikakuivattava päällyslakka, tätä en kuitenkaan ole itse kokeillut.

Mavalan Mavadryn kuva täältä.
Trindin Quick Dryn kuva täältä.


Pikakuivattavissa päällyslakoissa on yksi huono puoli ja se on niiden nopea tönkkööntyminen. Kun pullo on suunnilleen puolivälissä alkaa lakka olla yleensä sen verran paksua, että sitä on vaikea levittää siististi eikä se enää kuivata yhtä nopeasti kuin alussa. Tämä ongelma on kuitenkin erittäin helppo kiertää sillä, että lisää lakkaan kynsilakanohennusainetta kun se alkaa paksuuntua. Kynsilakan ohentajaa saa monilta merkeiltä, itse olen käyttänyt Mavalan Thinner -kynsilakan ohentajaa. Mavalan ohentaja on 10 millilitran pullossa ja maksaa noin 9 euroa. Ohentaja on riittoisaa, sillä sitä tarvii lisätä kerralla vain muutama tippa, ja lakan ohennuttua taas entiselleen ohentajaa ei taas tarvitse vähään aikaan käyttää. Ohentaja ei muuta kynsilakan ominaisuuksia mitenkään ja pikakuivattavat päällyslakat toimivat ohentajan käytön jälkeen aivan kuten uusinakin.

5 comments:

  1. Kiitos tästä vinkistä! Tuskailen joka ikinen kerta lakkojen hidasta kuivumista (ja joka ikinen kerta ainakin yhden kynnen lakka menee ruttuun vielä tunnin päästä lakkauksesta)... Pikakuivattaja meni siis ostoslistalle :)

    ReplyDelete
  2. Tosi hyvä juttu koska nämä ei kuitenkaan kaikille ole tuttuja :)

    ReplyDelete
  3. Kiitos. Olin juuri miettinyt sitä, että kun laitan monta kerrosta että laitanko aina välissä Poshea päälle vai en, mutta nyt sain vastauksen kun apteekin hyllyltä! Ja tuo ohentaja kans ostoslistalle : )

    ReplyDelete
  4. Ostin tuon Mavalan MavaDryn ja se tuntuu toimivan oikein hyvin. Ei oo rutun ruttua kynsissä!

    Joten kiitos vielä tästä postauksesta, luulen että se saattoi jopa avata oven kynsilakkainnostukseen :D Tähän asti oon nimittäin vaihtanut lakan vasta siinä vaiheessa kun vanha lakkaus rupeaa vetelemään viimeisiään, mutta nyt varmaan tulee useammin lakkailtua kun ei tarvitse sitä muutamaa tuntia odottaa ja varoa kynsiä.

    ReplyDelete
  5. Fearless Fuchsia: Hieno homma että Mavala toimii sulla! :) Pikakuivattavat päällyslakat kyllä helpottavat kummasti elämää jos kynsien lakkailusta tykkää.

    Anonyymi: Yleensä tosiaan ei tarvi Poshea kuin ihan päällimmäiseksi, mutta jos kovin monikerroksista lakkailua väsää niin joskus voi olla kätevä laittaa jossain välivaiheessakin Poshea lakkauksen päälle niin pääsee sitten nopeammin etenemään seuraavaan vaiheeseen.

    ReplyDelete