Friday, February 20, 2009

Kynsien koristelu tutorial: vesimarmorointi

Vesimarmorointi eli water marbling on tekniikka, jonka avulla kynnelle voi tehdä koristeellisia monisävyisiä kuvioita. Kuvasin omia vesimarmorointejani, jotta voisin näyttää kuvien avulla, kuinka vesimarmorointi oikein tehdään. Kuvat on otettu muutaman eri marmorointikerran aikana, mutta toivottavasti ne silti muodostavat sen verran selkeän kokonaisuuden että eri vaiheet käyvät selviksi.

Vesimarmorointiin tarvitset seuraavat välineet:
-kynsilakan poistoainetta + pumpulia
-aluslakan ja päällyslakan
-värillisiä lakkoja: värit voit valita mielesi mukaan, mutta lakkojen on hyvä olla koostumukseltaan tasaisesti levittyviä ja mieluusti ei pikakuivuvia.
-pieni tai keskikokoinen astia, jossa on isohko suuaukko ja joka on täytetty vedellä
-pumpulipuikkoja
-hammastikkuja/cocktailtikkuja/tms
HUOM! Koska vesimarmoroinnissa joutuu työskentelemään nopeasti eri vaiheissa, kaikkien tavaroiden on syytä olla valmiina kun marmoroinnin aloittaa.

Vaihe 1: Levitä puhtaille kynsillesi aluslakka ja anna sen kuivua.

Vaihe 2: Täytä vesiastia vedellä niin, että astia on noin 90% täynnä. Vesi ei saa olla kylmää, etteivät lakat kovetu liian nopeasti, eikä myöskään kuumaa jolloin lakat myöskin kovettuvat ja lisäksi poltat sormesi. Käytä siis aina huoneenlämpöistä vettä!!!

Itse käytin isoa tyhjää jugurttipurkkia, jonka täytin huoneenlämpöisellä vedellä.


Vaihe 3: Avaa valmiiksi ne värilakkapullot, joita haluat käyttää. Itse käytin esimerkiksi yhdistelmiä valkea+hopea+harmaa sekä valkea+punainen+vaaleanpunainen. Voit käyttää mitä sävyjä itse haluat ja missä järjestyksessä itse haluat, käytä luovuuttasi!

Vaihe 4: Tipauta veteen pisara ensimmäistä lakkaa. Lakkapisara saattaa levitä veteen kokonaan, mutta tällä ei ole merkitystä. Ota nopeassa tahdissa seuraava lakkapullo ja tipauta myös sen siveltimestä tippa lakkaa veteen. Koeta osua edellisen lakkapisaran keskelle. Toista tämä jälleen seuraavan lakan kanssa ja niin edelleen ja pyri joka kerta osumaan aina suunnilleen edellisen lakkapisaran keskelle. Seuraava kuvasarja havainnollistaa, miltä lakat alkavat vedessä näyttää.

Ensin laitoin veteen pisaran valkeaa lakkaa, joka levisi veteen kokonaan. Seuraavaksi tipautin veteen pisaran hopeista lakkaa.

Seuraavaksi pisara harmaata lakkaa hopeisen pisaran keskelle. Sitten kierros alkoi alusta ja laitoin taas valkeaa lakkaa harmaan lakan aiheuttaman renkaan keskelle.

Sitten vielä tippa hopeista ja sitten jälleen tippa harmaata lakkaa.

Lopputulos muistuttaa puun vuosirenkaita. Tässä sekä harmahtava marmorointikertani että toinen kuva pinkistä marmorointikerrasta.


Vaihe 5: Ota hammastikku, cocktailtikku tai jokin vastaava tikku ja aseta sen kärki lakkaympyrän keskelle. Vedä tikkua keskeltä ulospäin, jolloin lakat sekoittuvat toisiinsa ja alkavat muodostaa kuvioita. Vedä tikkua lakkojen seassa kunnes olet saanut aikaan mieleisesi kuvion. Tässä vaiheessa siis piirrät lakoista veteen sen kuvion, jonka haluat kynnellesi.


Aseta tikku lakkaympyrän keskelle ja ala vetävin liikkein piirtämään tikulla kuvioita lakkaan.

Jatka kuvioiden piirtämistä tikulla, kunnes saat aikaan mieleisesti lopputuloksen.


Vaihe 6: Paina sormesi kynsi alaspäin lakkaan siihen kohtaan, missä on mieleisesi kuvio. Ole tarkka sen suhteen, mikä kohta kynnestäsi osuu kuvioon, jotta saat varmasti kynnellesi haluamasi kuvion! Jos haluat esimerkiksi marmoroinnin vain kynnen kärkeen, tulee kynnen tyviosan osua puhtaaseen veteen eikä lainkaan lakkaan. Paina sormesi veden alle.

Paina sormesi veden alle kynsi alaspäin.


Vaihe 7: Pidä kynttä veden alla 10-15 sekuntia. Tällä aikaa pinnalla oleva lakkamassa tulee poistaa, ettei se takerru kynteen ja sotke lakkakuviota nostaessasi sormesi pinnan alta. Poista pinnalla oleva lakkamassa esimerkiksi vanupuikolla: lakkamassa kerääntyy helposti vanupuikon päähän.

Kerää veden pinnalla oleva ylimääräinen lakka esimerkiksi vanupuikon päähän.


Vaihe 8: Kun sormen ympärillä ei enää ole lakkaa veden pinnalla, nosta sormi vedestä. Tässä vaiheessa sormessa on lakkaa paitsi kynnellä niin myös iholla - sotkuista puuhaa siis.

Kun veden pinnalla sormen lähellä ei enää ole ylimääräistä lakkaa, sormi nostetaan vedestä. Tässä vaiheessa sormi on lakkasotkussa.

Vaihe 9: Anna kynnen kuvioinnin kuivahtaa jonkin aikaa. Voit poistaa ylimääräiset sotkut iholtasi kynsilakanpoistoaineeseen kastetun vanun avulla ja käyttää tarkempaan työskentelyyn sopivia kynsilakanpoistoaineeseen kastettuja vanupuikkoja ihan kynnen vierustoissa olevien lakkojen puhdistamiseen.

Tässä suurin osa lakkasotkusta on jo poistettu, mutta kynnen reunat ovat vielä puhdistamatta.

Vaihe 10: Laita kynnelle päällyslakka. Valmis!

Valmista! Hopeaharmaasta marmoroinnista tein vaaleahkon ja asettelin sen osumaan kynnelle vain osittain, joten koko kynnelle ei tullut marmorointia.

...ja tämä prosessi tietty tehdään sitten niin monelle kynnelle kuin mihin marmoroinnin haluaa. :)

112 comments:

  1. Uuuu! Tätä tekis mieli kokeilla. :) Kivaa, että jaksat laitella näitä ohjeita!

    ReplyDelete
  2. Tiia: Kokeile ihmeessä, hieman sotkuista mutta hauskaa puuhaa! Itsekin olen testannut tätä tekniikkaa vasta pari kertaa, mistä johtuen en ole tässä vielä kovinkaan hyvä, mutta kyllä ne taidot karttuvat kun harjoittelee. :)

    ReplyDelete
  3. Törmäsin tänään tähän sun blogiin ja ihastuin kauheesti! Sulla on kiva tyyli kirjottaa, ihanan paljon kuvia ja selkeitä ohjeita! Ihanaa, ihanaa, jatka samaa rataa. Tätä luen varmasti jatkossakin! :)

    -Emma

    ReplyDelete
  4. En ole jotenkin jaksanut tuota kokeilla kun kerran meni ihan pieleen.
    KIITOS hyvistä ohjeista, täytyy harjoitella...

    ReplyDelete
  5. Aivan mahtavat ohjeet! Tekee heti mieli kokeilla. Vähän pelottaa että miten (herkkä) iho suhtautuu lakkakerrokseen, mutta osuuhan sitä lakkaa aina vähän kynsinauhoihinkin ja hengissä on selvitty.

    ReplyDelete
  6. Emma: Kiitos kovasti! Toivottavasti blogi miellyttää myös jatkossa. :)

    Charming nails: Ei mullakaan onnistu joka kerta, harjoitteluahan tuo vähän vaatii.

    Honey: Koeta laittaa kynsi veteen lakkakuvion reunalla niin, että sormen iho saa olla mahdollisimman paljon puhtaammassa vedessä lakkakuvion ulkopuolella. Käytä asetonitonta kynsilakanpoistoainetta lakan poistamiseen ihosta ja rasvaa/öljyä kädet lopuksi niin iho ei ainakaan pääse kuivumaan niin pahasti. Ehkä nämä vinkit ehkäisisivät hieman ihoärsytystä?

    ReplyDelete
  7. Punainen marmorointi on kyllä tosi makea. Pitää varmaan yrittää itsekin. Tosi hyvät ohjeet!

    ReplyDelete
  8. mä koitin tätä eilen, mutta eihän siitä tullu ku sotkua :D ne mun lakat teki aika nopeasti sellasen pinnan siihen veteen, että sit ku ois sekottanu värit niin se koko homma saatto mennä pilalle..

    noh, pakko kokeilla kyllä vielä. tai lähinnä harjotella.

    ReplyDelete
  9. mari: lakat muuttuvat sellaiseksi kiinteähköksi pinnaksi liian nopeasti yleensä siksi, että vesi on väärän lämpöistä. Tosi pienetkin erot veden lämpötilassa ovat merkittäviä lakkojen kannalta, itsellänikin on käynyt useamman kerran niin, että lakat ovat kiinteytyneet liian nopeasti enkä ole pystynyt tekemään niistä mitään kuvioita. Sitten olen vain joutunut ottamaan lakat pois vedestä pumpulipuikolla tms ja vaihtamaan veden uuteen ja hieman eri lämpöiseen.

    ReplyDelete
  10. onko se yleensä liian lämmintä vai liian kylmää?

    ReplyDelete
  11. mari: mulla on ollut välillä liian kuumaa ja välillä liian kylmää. Löysin netistä hyvän vinkin, että kannattaa laittaa vettä kannuun tai pulloon ja pitää sitä huoneenlämmössä ja ottaa sitten siitä vettä marmorointia varten. Huoneenlämpöisen veden kun pitäisi toimia parhaiten. Ajattelin itse testata tätä keinoa seuraavalla kerralla kun testaan marmorointia.

    ReplyDelete
  12. sotkeeko noi lakat sen astian mihin ne pudotetaan?

    ReplyDelete
  13. jenni: reunoille voi jäädä lakkaa mutta senkin saa tietysti putsattua esim. kynsilakanpoistoaineella. Pohjalle tai mihinkään osaan, mikä jää veden peittoon, ei ainakaan minulla ole tullut mitään lakkasotkuja.

    ReplyDelete
  14. Koitin äsken, mutta multa ei ihan luonnistu. jotenkin tulee enemmän sotkua jne. No, jatkan yrittämistä ja katsotaan jos myöhemmin onnistuu :)

    ReplyDelete
  15. Täytyy kyllä koklata tätä itsekin :) Tosi kiva kun olet jaksanut laittaa kunnon ohjeet vaihe vaiheelta! Näillä pitäisi onnistua!!
    M

    ReplyDelete
  16. vau :) etinkin jtn tälläista erikoista ohjetta :DD taidan mennä heti kokeilee...

    ReplyDelete
  17. Wau! Tosi kiva ja selkeä ohje, ja hienon näkönen lopputulos. Pitää kokeilla.. :) Mitähän siitäki tulee.. :DD

    ReplyDelete
  18. Tosi hyvä ohje! Oon kokeillu pari kertaa ja ensimmäinen lakka leviää hyvin koko veteen, mutta seuraavat lakat jää vain pilkuiksi pinnalle. No pitää kokeilla vielä joskus :)

    ReplyDelete
  19. Kiva ohje, pitää kokeilla kun oon ostanu lakanpoistoainetta tai sitte kun oon kasvattanu sikapitkät kynnet :) Kun ei satu kotona nyt sitä lakanpoistoianetta nii ei pääse tekee vaikka kuinka haluis :(

    ReplyDelete
  20. onko siinä pakko olla alus ja päällyslakka ?

    ReplyDelete
  21. Tarvitseeko astian olla pyöreä? Minulla on nyt neliöpakastusrasia tossa vieressä.

    ReplyDelete
  22. Vastauksia kysymyksiin:

    Aluslakkaa suosittelen, koska värilakat värjäävät helposti omaa kynttä jos ei käytä aluslakkaa. Aluslakka myös pidentää lakan kestoa. Päällyslakan voi jättää pois jos haluaa, itsekin testailin marmorointia ilman päällyslakkaa ja lakkaus pysyi ihan hyvin.

    Astian ei tarvitse olla pyöreä, se voi olla ihan hyvin neliönmallinen. Kannattaa käyttää just jotain pakastusrasiaa, tyhjää jäätelöpurkkia/jugurttipurkkia/tai vastaavaa tai muuta sellaista jonka mahdollinen sotkeutuminen lakkaan ei haittaa.

    ReplyDelete
  23. kokeilin, ja toimi todella hyvin ! :)
    oli sottaista tai ei, silti onnistui jopa minulta :D hyvä blogi sinulla, oli pakko ruveta seuraamaan :)

    ReplyDelete
  24. Znorre, kiva että sait homman onnistumaan! :) Mukava kuulla, että blogi miellyttää, tervetuloa lukijaksi!

    ReplyDelete
  25. Juu. Ohjeet olivat varsin selvät ja itse ainakin tajusin varsin hyvin tekniikan. ^^ Itsekkin voisi kokeilla kynsiin, kunhan vain vielä vähän kasvavat pituutta enemmän.

    ps. Ääks. Jäin koukkuun.

    ReplyDelete
  26. Linkitin blogiini linkin tähän sinun aivan upeaan marmorointiohjeeseen : )
    Ilmoitathan blogiisi jos haluat minun poistavan linkin.

    http://leopardrevolution.blogspot.com/2009/10/tuliaisia.html

    ReplyDelete
  27. Tottakai ohjeen saa linkittää blogiinsa! :) Kiva että ohje on ollut mieleinen!

    ReplyDelete
  28. AIVAN mahtava ohje! Ja kiitti tosi paljon tosta et oot jaksanu tehä noin yksityiskohtasesti ja selvästi ton ohjeen näkyvii. Siitä saa tosi hyvin selvää ja munha on ihan pakko mennä heti koittaa tota tekniikkaa... Ahihi. ~

    - ZenZku

    ReplyDelete
  29. ihanat sivut ! pakko kokeilla jossakin vaiheessa kun oli niin hyvin selostettu 8)

    ReplyDelete
  30. Kiitos tosi paljon hyvistä ohjeista!! : ]

    ReplyDelete
  31. I love it! Very creative!That's actually really cool.
    謝謝你的文章分享,請你有空到我

    參觀,Thanks

    ReplyDelete
  32. Kiitos hyvästä ohjeesta. :) Pitihän munkin heti sitä testata, ja ei kyllä ihan onnistunut.. Vesi taisi olla väärän lämpöistä, sillä siihen muodostui kalvo, joka pilasi koko homman. :p
    Yritän uudelleen, huoneessa olleella vedellä. :)

    ReplyDelete
  33. Kiitos tarkoista ohjeista ! :)

    ReplyDelete
  34. Komppaan Flairia, eli aika samalla tavalla mullekin kävi :: D mut tää ei todellakaan jää viimeseksi kerraksi kun marmorointia teen~ mulle ei vaan muodostunu tota ympyrää, vaan joko palloja jotka painuivat pohjaan tai pienenpiä palloja jotka ei levinny mihinkään vaan pysy siinä paikallaan .. johtu mullakin varmaan veden lämpötilasta? Riippuuko se korkeus mistä lakkaa tiputtaa sen pallon leviämiseen?

    ReplyDelete
  35. Viimeinen anonymous: Veikkaan että pallojen muodostuminen johtuu veden lämpötilasta. Ei myöskään kannata käyttää pikakuivuvia kynsilakkoja vaan hieman hitaammin kuivuvia. Korkeudella ei pitäisi olla väliä käsittääkseni, mutta itse tiputin lakat veteen sangen läheltä.

    Vesimarmorointi ei ole helppoa, mullakin tulee helposti noita kalvoja ja muistaakseni on tullut noita pallojakin. Välillä kuitenkin onnistuu kun sinnikkäästi yrittää. :D

    ReplyDelete
  36. Anonymous:
    Itselläni ainakin tapahtu samalla tavalla, kun oli hieman kuivahtunutta lakkaa, joten kannattaa sekin tarkistaa :))
    Myös varmaan veden lämpötila vaikuttaa..

    Koitin tätä itse ja ihastuin toden teolla, tuli upee kynsi, vaikka ekaa kertaa teenkin.

    Alampas seuraamaan blogiasi säännöllisesti

    -Tarz♥

    ReplyDelete
  37. Oi kuinka ihanat kynnet sulla tuli! Mun on pakko kokeilla, vaikka epäilen että epäonnistun :D

    ReplyDelete
  38. Oi ihanaa! Pakko kokeilla, ensin en edes tiennyt, mitä toi tarkottaa, mutta nyt tiedän. Aivan ihanaa!! Täytyy kokeilla.

    ReplyDelete
  39. pakko kokeilla,vaikka veikkaan tulokseksi iiiiisoa sotkua xP

    ReplyDelete
  40. tehtii kamun kaa :) alku oli sellasta säätämistä mut sit alko onnistuu ;) tuli iha kivat vaik oli kyl sottasta puuhaa..

    ReplyDelete
  41. Kiitos tästä ohjeesta! luin marmoroinnista toisesta blogista, mutta missään ei kerrottu miten se tehdään. googletin ja löysin sun blogin ja tätä aion varmasti kokeilla! eli Kitooos! <3

    ReplyDelete
  42. Helpon näköistä, mutta käytännössä yllättävän vaikeaa :D

    ReplyDelete
  43. Kokeilin tänään tätä, mutta vaikka teinkin kuinka tiuhaan noita pisaroita tohon, (tein yhessä vaiheessa vaan kaks pisaraa) niin silti se muuttuu heti semmoseks ihme kalvoks se lakka. :o Eli siis mitä lakkaa käytit tässä, vai onko siinä joku muu syy kun se lakka?

    ReplyDelete
  44. ooo vähä oli hyvä ja selkee ohje <3 kokeilin ja onnistu jotkut kynnet tosi hyvin mut jotkut kynnet näin alottelijana meni vähän huonosti
    mut kiitos tosi paljon selkeestä ohjeesta<4

    ReplyDelete
  45. Kiva kuulla, että moni on hyötynyt ohjeista! :) Helppoa tämä vesimarmorointi ei kyllä ole, vaan hermot saa menemään helposti tätä yrittäessä. Pitäisikin kokeilla taas itse tätä pitkästä aikaa.

    Itsellänikin lakat muodostavat helposti kalvon veden pinnalle, en ole oikein vielä keksinyt että miksi välillä käy näin mutta välillä ei. Ilmeisesti kyse on veden lämpötilasta + nopeasti kuivavat lakat tekevät kalvon helpommin. Itse käytin useampaa eri merkkiä tätä tehdessäni, mm. OPI, Color Club ja China Glaze. Valitettavasti en enää muista, oliko joku lakoista helpommin "kalvoontuva" kuin muut.

    ReplyDelete
  46. kiitti ihan sikana tästä ohjeesta. voisin kokeilla joku ilta :D

    ReplyDelete
  47. Kiva ohje täytyy kokeilla!

    ReplyDelete
  48. Löysin tän sivun ensimmäist kertaa tänään ja ihastuin heti. Mä rakastan kaikenlaisia kynsi- ja meikkijuttuja ja päätin kokeillä tota ohjetta. Kynsistä tuli todella upeat. Kiitos näistä ohjesta!

    ReplyDelete
  49. Ihana kuulla, että ohjeista on ollut hyötyä näin monelle. :)

    ReplyDelete
  50. Uuu la laa...Pakko kokeilla.Enpä ollut moisesta ennen kuullut.Kiitos:=)

    ReplyDelete
  51. ihanan selkeä ohje.. tarvinee kokeilla joskus. Mietin vaan että voisikohan suurimman osan sormen nahkaa suojata vaikkapa vaseliinilla, niin ei lakka tarttuisi ihoon, vaseliinihan kun ei kuitenkaan liukene veteen.

    Jossain näin jonkun maalanneen kynsiä kynäruiskulla ja suojanneen sormen ihon maalarinteipillä, mutta se taitaa olla liian nyhräämistä kuitenkin.

    ReplyDelete
  52. WAU! oli ihan pakko kokeilla, pari ekaa kynttä meni perseelleen, mutta sitten tuli ihanat !

    ReplyDelete
  53. hienot ohjeet, itse olen tehnyt marmoroinnin suoraan kynnelle ilman vettä, niin ei tullut hirmuisia määriä sotkua. : )

    ReplyDelete
  54. Hyvät ohjeet on, varsinkin kuvat, mutta. Muttamuttamutta, mun kynsistä tuli pelkkää sotkua :< Lakkojen tiputus ja kaikki meni hyvin, mutta kun aloin tehdä kuvioita kaikki vaan sekottu eikä mistään tullut mitään.Yks kynsi onnistu kohtalaisesti, mutta senkin möhlin kun putsasin lakkoja. En koita toiste, sun kynsistä tulee ihanat mut mä en vaan osaa.

    ReplyDelete
  55. nyt aivan pakko mennä kokeilee........:))
    vaikka pelkkää sotkuahan tost kummiski sytyy:S

    ReplyDelete
  56. Äääh, kokeilin 3 kertaa ja joka kerralla ne lakat ei kunnolla levittynyt ja se meni aina ihan mössöks. :D enpä taida enään kokeilla, tuo juttu taitaa olla mulle liian vaikea :D

    ReplyDelete
  57. Kokeilin, mut mun kaikki lakat on sellasii nopeesti kuivuvii, ni sain aikaan pelkkää sotkua :D ja hei jos laittaa kynnen ympärille huulirasvaa tai vaselliinia ni lakan saa pyyhittyy siit pois ilman mitään kynsilakanpoistoaineita tms (=

    ReplyDelete
  58. Siis voiko tuon marmoroinnin tehdä myös suoraan kynnelle?
    Kuulin koko tekniikasta vasta eilen, ja nyt taas googlettelen kuvia <3 Pitää kokeilla, heti kun kynnet tästä vähän kasvaa.
    Mitä värejä suosittelet ensikertalaiselle? Onnistuisiko tuolla seepra-kuvio, jos tekisi mustalla ja valkoisella ja piirtelisi pintaan "raitoja"?

    ReplyDelete
  59. Kokeilin äsken <3 Mulla on tosi huono valikoima kynsilakkoja, mutta sain kuitenkin jotain värkättyä :D Tein jokaisesta tarkoituksella erilaisen, mutta kuitenkin aina jotain violettia tai lilaa jokaisessa. Kiitos loistavista ohjeista! Ps. Mullakin tipahti välillä tippa pallona pohjaan, mutta tiputin heti perään matalemmalta, niin tippa levisi pinnalle. Ilmeisesti sillä on jotain merkitystä, kuinka korkealta tiputtelee.

    ReplyDelete
  60. shell: Kiva että onnistui! Tarkoititko tuolla suoraan kynnelle tekemisellä, että tiputtelisi muutaman lakkatipan kynnelle ja sitten jollain appelsiinipuutikulla tai vastaavalla tekisi lakasta kuvioita kynnelle ennen kuin lakka kuivaa? En ole testannut tuollaista tapaa itse, mutta eiköhän sillä tavalla jotain saa aikaiseksi. :D Tosin voi olla, että lakkauksen pinta ei esimerkiksi jää tasaiseksi vaan on epätasainen, jos lakkaa on kynnellä eri määrä eri kohdissa. Jos testaat tuota joskus, niin kerro miten kävi! :)

    ReplyDelete
  61. Ihanat kynnet :) ♥
    Koitin tänään, ja mm... meni yksi kynsi ihan hyvin, muita en kokeillutkaan :'D Tuota. Kun tein sen yhden kynnen, niin kun otin sen vedestä pois, lakkaa suorastaan valui siitä kynnestä. Onko normaalia ? >8D ♥

    ReplyDelete
  62. Ja niin. Tosi hyvät ohjeet :) Olen kauan näin hyviä ohjeita etsinytkin [[;

    ReplyDelete
  63. Kuinka kauan kynsi suunnilleen kuivuu, kun sen ottaa pois vedestä ? :D
    Jajajaja. Onkos sillä väliä, jos ei pistä värejä vaikka musta+valkonen+harmaa+musta+valkonen+harmaa jne. vaan pistääkin musta+harmaa+musta+valkoinen+harmaa, you know ? :D

    ReplyDelete
  64. Vaau, kokeilen just :DD

    ReplyDelete
  65. Vastauksia anonyymeille:
    Lakkaa voi varmasti "valua" kynnestä, etenkin jos lakkaa on paljon. Voit kokeilla laittaa veteen hieman vähemmän lakkaa, jos siitä olisi apua, mutta jos kuvio on kynnellä ok eikä valuminen pilaa sitä niin ei sillä ole niin väliä.

    Kuivumisaikaa en nyt tarkalleen muista, riippuu varmasti monista seikoista (joillain tuntuu kynnet kuivuvan nopeammin kuin toisilla muutenkin). Kokeile varovasti kynnen reunasta että onko kynsi jo kuiva jos et ole varma, reunasta siksi että jos lakka ei olekaan vielä kuiva niin mahdollinen kokeilujälki ei näy niin paljoa kuin kynnen keskellä.

    Värien laittamisessa ei järjestyksellä ole mitään väliä, saa siis laittaa ihan siinä järjestyksessä kuin itse haluaa ja saa käyttää ihan mitä sävyjä itse suinkin haluaa. :) Luovuus asettaa ainoat rajat!

    ReplyDelete
  66. Aivan mahtavat ohjeet, ja noi hopeeharmaat marmoroinnit on tosi onnistuneet ! Pittää kyllä kokkeilla, näyttää kyllä hermojaraastavalta varsinki ku ei oo koskaan koittanu ! thumbs up tälle

    ReplyDelete
  67. Tosi kiva ku jaksat näitä ohjeita kertoilla mut toi näyttää nii sotkuselta puuhalta etten taida kokeilla:--D

    ReplyDelete
  68. todella upeaa! voisi itsekkin kokeilla:)

    ReplyDelete
  69. kiitos selvästä ohjeesta (= nyt tajusin miten tää tehdään. Pitää alkaa nyt kyllä seurailemaan tätä sinun blogiasi ((:

    ReplyDelete
  70. Kiitos ihanista ohjeista ja selkeistä kuvista!
    En oo ennen kuulukaa tällasesta, kiva olis kokeilla.
    Onko lakkamerkillä väliä? Onko Sulla jotain suositusta/suosikkia?
    Kiitos!

    ReplyDelete
  71. Voi ei! Anteeks nyt jos kyselen tyhmiä, mutta pitääkö yhen sormen jälkeen laittaa veteen lisää lakkaaa? Eli jos haluu jokaiseen sormeen, pitääkö lakkaa laittaa veteen 10 kertaa? Kun sitä ottaa kynnen ympäriltä pois, että saa sormen nostettua vedestä, niin eikö kaikki lakka tartu vanupuikkoon?
    Ja kuinka syvälle sormi pitää laittaa veteen? Tai jos sormen pää pitää upottaa veteen, niin eihän siellä pinnan alla ole sitä lakkaa, miten se siihen kynteen tarttuu?
    Voi kiitos tuhannesti jos voit vastata!

    ReplyDelete
  72. Anonymous: Lakkaa joutuu lisäilemaan veteen käytännössä joka kynnen jälkeen. Tosin voi kokeilla niin, että laittaa veteen pari sormea kerrallaan ja katsoa, onnistuuko niin, itse en ole tuota testannut. Jos onnistuu, niin sillä saa vähennettyä sitä lakan lisäämiskertojen määrää. :)

    Sormea ei tarvitse upottaa mitenkään erityisen syvälle, koska pinnan alla ei tosiaan ole sitä lakkaa. Painamalla sormen hieman veden alle saa kuitenkin lakan ilmeisesti tarttumaan kynteen paremmin/siistimmin, koska kaikissa näkemissäni ohjeissa on neuvottu tekemään niin sen sijaan että vain koettaisi käyttää kynttä siinä veden pinnalla olevaa lakkaa vasteen eikä upottaisi sormea lainkaan veteen. En ole itse kokeillut olla upottamatta sormea veteen, koska kaikissa ohjeissa on tosiaan aina niin neuvottu, joten olen itse oppinut tuon upottamisen. :) Mutta ei siis tarvitse painaa sormea kuin hieman veden alle. Lakka tarttuu kynteen kun sormea painaa pinnalla olevaa lakkaa vasten ja kun sormi uppoaa hieman veteen niin ilmeisesti siinä samalla tulee sitten sopivasti painettua sormea lakkaa vasten jotta lakka tarttuu kynnen pintaan hyvin.

    ReplyDelete
  73. Anonymous joka kyselit lakkamerkeistä: Itselläni ei ole mitään erityistä suosikkia lakkamerkeissä nimenomaan vesimarmorointia ajatellen, koska en ole kovin monesti vesimarmorointia tehnyt ja edellisestä kerrastakin on jo aikaa, joten en muista enää varmasti kuinka eri merkkien lakat toimivat veden kanssa. Mitään suuria eroja ei muistaakseni ollut, muistaisin varmaan jos jokin kokeilemani lakka olisi ollut aivan kelvoton. :) Ilmeisesti yleinen suositus on, että kovin pikaisesti kuivuvat lakat eivät toimi ihan yhtä hyvin kuin hieman hitaammin kuivuvat lakat, pikakuivuvat lakat ilmeisesti muodostavat todennäköisemmin veden pinnalla kalvomaisen koostumuksen jota ei saa sekoitettua siististi. Kannattaa varmasti kokeilla eri merkkejä ja selvitellä mitkä toimivat itsellä parhaiten - ja vinkkejä saa toki mieluusti jakaa myös täällä muita kokeilijoita varten!

    ReplyDelete
  74. lueskelin kommentteja mutten jaksanut kokonaan jokaista.. :D joten kokeilin tätä äsken, mutta ne lakkapisarat jäi yhdeksi pieneksi kasaksi. Ne ei lähtenyt leviämään siitä renkaiksi.. :/ Johtuukohan vedestä vai mistä? Muuten ihan mahtava ohje! ^_^

    ReplyDelete
  75. Aloin tekemään tuollaisia kynsiä ensimmäistä kertaa, saa nähdä minkälaiset tulee : D

    ReplyDelete
  76. Sulla onnistui punainen oikein nätisti, itselläni lakasta tuli joka kerta sellainen kalvo veden pinnalle ja kynnet onnistui vähän vaihtelevalla menestyksellä. Täytyy kokeilla uudestaan joku toinen kerta jos onnistuisi paremmin :) Kiitos sivuista, on oikein selkeät kuvat ja ohjeistukset!

    -Anni

    ReplyDelete
  77. Uu, mageet. Just täs parhaillaan levitän aluslakkaa. Saadaan nähä mitä tulee ;)

    ReplyDelete
  78. Tiiätkö haittaako se jos kaikki lakat on erimerkkisiä? Kun mulla ei ainakaan oo samanmerkkisiä lakkoja melkei ollenkaan:)
    Oon myös yrittäny tehdä näitä aiemmin youtuben video-ohjeilla, mutta ei oo onnistunut.. Pitää vaa jatkaa sit yrittämistä:D Kiitos muuten MAHTAVISTA ohjeista, olenkin yrittänyt etsiä näitä suomenkielisinä!

    ReplyDelete
  79. Heips!
    tästä mulla ois sellanen kysymys että pitääkö joka sormen jälkeen vaihtaa uusi lakkaseos? ;o
    Ihana blogi, luen varmasti uudelleenkin c: !

    ReplyDelete
  80. Koitin kerran, mutta lakat tekivät heti sen pinnan.. Täytyy illalla testata uudellee, kun laitan veden ensin siihen kippoon pariksi tunniksi ::) Tosi kiva ohje!!

    ReplyDelete
  81. jee kokeilin! oli muuten hankalaa mutta kyllä tää miljoonannella kokeilulla onnistui!:DD

    ReplyDelete
  82. Hyvä ohje. Ite kuitenkin teippaan aina sormen. Meinaan jos alan söhläämään poistoaineen kanssa, niin siinä on sitten kynsikin nopeesti pilalla :D

    ReplyDelete
  83. Tässä joitain vastauksia kysymyksiin:

    Jos lakka ei leviä vaan jää palloksi veden pinnalle niin veden lämpötila ei ole sopiva, kokeile lämpimämmällä tai viileämmällä vedellä. Tuo veden lämpötila on tosi tärkeä että se on oikeanlainen, joten sen kanssa voi joutua venkslaamaan aika pitkään ennen kuin saa sopivaa. Mahdollisimman huoneenlämpöinen vesi yleensä toimii.

    Yleensä joka kynnen jälkeen joutuu laittamaan uudet lakat veteen, ellei kokeile painaa paria kynttä kerralla lakkaan.

    Lakkojen merkeillä ei ole sinänsä väliä, voi käyttää yhtäaikaa eri merkkisiäkin lakkoja.

    ReplyDelete
  84. Yritin tossa äsken kun luin sun blogiis. Oli pakko kokeilla. Mulla kuivu se lakka sellaseks levyks siihe pinnan pälle. Huomasin kun laitoin sormen :D tein testin viidellä sormella, ja itte kolmas onnistu (: Ja on muuten ihan mahtava blogi. tää yks kynsi on kyl iha sika hieno =)

    ReplyDelete
  85. Ihana!! Heti kokeilin, ja ihanat tuli<<<3

    ReplyDelete
  86. wow. kokeilin. en osaa. en tiedä, miten se ei onnistu?????? tein kaiken ohjeen mukaan.. ei tullu mittää))):

    ReplyDelete
  87. Kiitos mahtavista ohjeista! Nyt on itsellä ensimmäistä kertaa kynnet vesimarmoroitu, ikinä aiemmin ollutkaan kuullut tällaisesta.

    Aluksi oli todella paljon vaikeuksia, mm. lakkapisarat putosivat astian pohjalle, lakka kuivahti veden päälle liian nopeasti.. Mutta kärsivällisyydellä ja muutamalla yrityksellä sain hienot kynnet. :)

    ReplyDelete
  88. Ja vieläpä vinkki muille, vaseliinia sormeen ja kynnen ympärille niin saa helposti sen ylimääräisen pois! ;)

    ReplyDelete
  89. Ite kun marmoroin kynsiäni, niin kiedon teippiä löysästi sormen ympärille, ennen veteen upottamista. Ei tule niin paljon sotkua :)

    ReplyDelete
  90. Tosi hienot, kokeilen tottakai ! Kiitti ku jaksoit laitella ohjeit :)

    ReplyDelete
  91. Kokeilen heti huomenna kun olen käynyt ostamassa parit kynsilakat. Miten ihmeessä saat peukalon kynnestä siistin? En osaa varmaan laittaa sitä peukkuun hyvin :d

    ReplyDelete
  92. Anonymous: Vähän kun kättä taivuttelee niin löytyy kyllä asento, jossa peukalon kynnenkin saa painettua tasaisesti veteen! :) Koeta kääntää kättä niin, että saat peukalonkin kynnen painettua veteen kynsi mahdollisimman suorassa niin lakkaa tarttuu koko kynteen paremmin kuin että jos kynsi on kovin vinossa osuessaan lakkaan.

    ReplyDelete
  93. Moi! sun blogi on tosi kiva ja toi ohje on kiva. oon kokeillu marmorointii kynsii ennenkin ja ihan okeit on tullu!

    ReplyDelete
  94. Moooii!! Katoin noita sun tekemii kynsii!!(: Koklasin itekkin varmaan kymmenen kertaa eikä onnistunu!!!;(( Eliku mulla noi kynsilakat ei liukene kunnolla veteen, ni niit on sit toosihankala tehä. Eka lakka liukenee tosihyvin mutta toka ja muut jää semmosseeks pikku läntiks,ni mitä voisin tehä että ne vois onnnistuu???(:

    ReplyDelete
  95. Siis miksi ihmeessä et teipannu?! Siis kun mä vesimarmoroin, teippaan koko sormen lukuunottamatta kynttä niin, ettei sori mee sotkuun ;) Kannattaa kokeilla!

    ReplyDelete
  96. Nää mulla ongelmana, kun yritän tehä tuota:

    1. Ensimmäinen kynsilakan 'pisara' leviää hyvinveteen, mutta seuraavat jää vai pieneks siihen, eikä levene yhtä hyvin :/ Mikä vialla?

    2. Kun upotan sormeni/kynteni veteen niinkuin pitää. Mutta kun nostan sen pois, lakkaa jää kynteen aika paksusti. Pitääkö antaa vain kuivua, vai onko jokin vialla?

    Kiitos tästä blogista, TODELLA HYVÄ! :)

    ReplyDelete
  97. Vau ! Olen nyt etsinyt näitä ohjeita jo vaikka kuinka kauan ja nyt löysin, aivan mahtavat sun kynsistä tuli ja nyt haluun jo itsekkin koittaa ;) mutta täytyy odottaa huomiseen, jotta saan tuota kynsilakan poistoainetta (--:

    ReplyDelete
  98. kiitos ohjeistasi. kokeilin marmorointia ensimmäistä kertaa, ja onnistui kohtuullisen hyvin :) ensi kerralla valkkaan lakat, jotka ei ole yhtä läpikuultavia.

    ReplyDelete
  99. Tässä linkki you tube tutoriaaliin marmoroinnista. http://www.youtube.com/watch?v=GAahjbYxC5g&feature=fvwp&NR=1
    Videosta näkee hyvin mitä kuvioita saa tehtyä. Itse marmoroin tänään ensimmäistä kertaa ja hyväthän niistä tuli. Kiitos hyvien ohjeiden! :) Nyt jälkikäteen katsoin videon ja hinkuhan tässä tulee tehdä uudet hienommilla kuvioilla..

    ReplyDelete
  100. Moii!
    Koetin jonkun aikaa sitten mavalan lakoilla, eikä toiminu.
    Mitä merkkiä suosittelet, joka varmana on sulla toiminu?
    Koska tein mahd. nopeasti ja huoneenlämpöseen veteenkin, niin en tosiaan keksi muuta syytä ku merkin.

    ReplyDelete
  101. Kiitos kaikille vinkkejä jakaneille, pitääkin kokeilla itsekin joskus tuota sormen ympärystä teippaamista jota täällä on vinkattu!

    Olen itse kokeillut OPI:n, China Glazen ja Color clubin lakkoja, mutta mistään merkistä en uskalla luvata varmasti että se toimii koska itsellänikään ei joka kerta onnistu (lakat eivät leviä kunnolla tms). Mavalaan en ole kokeillut, joten siitä en osaa sanoa että voiko se toimia vai ei. Olisiko kellään muulla kokemusta tästä?

    Jollain oli ongelmana, ettei toinen kynsilakka lähde leviämään samalla tavalla kuin ensimmäinen. Toimiiko tuo toinen lakka kuitenkin, jos käytät sitä ensimmäisenä? Jos kyseinen lakka muodostaa aina "pallon" eikä koskaan leviä kunnolla, niin siinä tapauksessa kokeilisin jotain muuta lakkaa. Ilmeisesti ainakin pikakuivavat lakat voivat helposti muodostaa sen pallon sen sijaan että leviäisivät.

    ReplyDelete
  102. uuu... kaverit sano et oli tehny niin oli pakko löytää jostain ohje :) kiitti tosi selvästä ohjeesta + kuvista <3

    -Midas <3

    ReplyDelete
  103. RonjaonkokomaiilmankingiOctober 10, 2011 at 2:35 PM

    Voi elämä. Pakko koittaa :D

    ReplyDelete
  104. kiitos ohjeesta :--) mukava kun kerroit tuon vesilämpötilan. Itse olen kuullut ja tehnyt parivuotta sitten vesimarmorointia mutta huonomuistisena unohtanut veden lämpötilan.

    itse joskus olen heilutellut vesiastiaa missä lakkapisarat on, jolloin ne laajenee.. Omien lakkojen kanssa on onnistunut (----:

    Lisäksi marmorointi on paljon helpompaa tekokynnen kans, kynsi vain kiinni sinitarralla hammastikkuun ja upotus. Paljon helpompaa kuin omien kynsien. Omia kynsiä olen myös teippaillut kun inhoan niiden ympäryksien putsaamista :---)

    ReplyDelete
  105. Olen tehnyt vesimarmorointia aika monta kertaa, mutta vain kerran onnistunut. Tosiaan, olen laittanut kynnen ympärille myös teippiä, jottei iho sotkeutuisi niin pahasti. Hyvät ja selkeät ohjeet, kiitos ! Unohdin tuon veden lämpötilan, niin piti etsiä uudelleen näitä ohjeita (:

    ReplyDelete
  106. Kaunis kiitos hyvästä ohjeistuksesta! Tätä pitää kokeilla, kun poika menee nukkumaan :)

    ReplyDelete
  107. Ähh, mutta meni pieleen! Pitää kokeilla joku toinen kerta uudestaan.. näytti helpolta, muttei sitten ollutkaan :D Tulikin sitten koristeelliset raitakynnet, kun jätin kokonaan tämän marmorimoimisen :D

    ReplyDelete
  108. Hei!
    Itse olen tätä tehnyt monesti, ja maalarinteippiä käyttämällä!
    Eli siis, laitan maalarinteippipaloja sormen ympärille niin, että vain kynsi on näkyvissä, säästyy lakkasotkuilta sormessa!

    ReplyDelete
  109. Heijjj (;

    Mäki oon kokeillu tota, ja ainut juttu siinä on, ettei mulla oo kunnolisii lakkoi :D:D muute se menee aina nii hyvi (y)

    amatoorikynsiblogi.blogspot.fi

    ReplyDelete
  110. Mäki kokeilin, mutta se lakka lähtee leviämään kupin reunaan.. Mikä vois olla syy ?
    Mutta kiva kun teit tutoriaalin kun ei muista blogeista löydy :) taidan alkaa seuraamaan

    ReplyDelete
  111. Tosi hieno koklaan huomenna :D

    ReplyDelete