Wednesday, February 18, 2009

Dior Petal Shine -tutorial: arkimeikki

Kuvasin Dior Petal Shine -paletilla tekemäni meikin, joka sopii esimerkiksi perus arkimeikiksi. Meikissä käytetään kaikkia paletin viittä sävyä. Lisäksi meikkiin tarvitsee violetin rajauskynän, vaalean kajalin ja ripsivärin. Otin kuvan paletista ja numeroin sävyt, jotta on helpompi nähdä minkä sävyn laitan mihinkin kohtaan.

´Kuva 1: Petal Shinen sävyt numeroituna.


Vaihe 1: Pohjusta silmäluomet haluamallasi tavalla (esimerkiksi voidemaisella luomivärillä, meikkipuuterilla, silmämeikin pohjustusaineella). Itse käytän silmämeikin pohjana yleisimmin meikkivoide + irtopuuteri -yhdistelmää.

Kuva 2: Pohjustus valmiina. Olen myös itse jo taivuttanut ripseni valmiiksi tässä vaiheessa.


Vaihe 2: Levitä paletin sävyä numero 2 kulmaluulle sekä siitä viistosti alaspäin kohti silmäkulmaa.

Kuva 3: Vaihe 2 eli sävyn numero 2 levitys kulmaluulle.


Vaihe 3: Levitä paletin sävyä numero 1 silmän sisänurkkaan sekä noin 1/3 matkalta liikkuvalle luomelle.

Kuva 4: Vaihe 3, jossa itse levitin sävyä 1 hieman pidemmällekin liikkuvalle luomelle.


Vaihe 4: Levitä sävyä numero 3 lopulle liikkuvalle luomelle. (Kuvassa mystisen tumma varjo luomivaossa, älkää välittäkö...)

Kuva 5: Sävyä numero 3 levitetty liikkuvalle luomelle.


Vaihe 5: Levitä sävyä numero 4 luomivakoon sekä hieman sen yläpuolelle luomivaon kaarta myötäillen. Keskity sävyn levittämiseen noin silmän puolivälin kohdalle ja siitä ulospäin, rajausta ei tarvitse juurikaan olla luomivaon sisänurkassa.

Kuva 6: Paletin toiseksi tummin sävy lisättynä luomivakoon ja sen yläpuolelle.


Vaihe 6: Tee violetilla rajauskynällä rajaus yläluomelle (halutessasi myös alaluomelle). Jos haluat rajauksesta intensiivisemmän ja tummemman, voit käyttää myös mustaa rajauskynää violetin sijaan.

Kuva 7: Rajauksen ei tarvitse olla kovin tarkka ja viimeistelty, koska sen päälle tulee vielä luomiväriä.

Vaihe 7: Levitä rajauskynän päälle sävyä numero 5. Voit makusi mukaan tehdä luomivärirajauksesta kapean tai hieman leveämmän. Tee myös alaluomelle ripsien tyveen kapea rajaus samalla luomivärillä.

Kuva 8: Yläluomelle tein leveähkön rajauksen luomivärillä kynärajauksen päälle.

Kuva 9: Alaluomelle tein rajauksen samalla sävyllä.


Vaihe 8: Häivytä nyt luomivärit pehmeällä siveltimellä, jotta selvät rajat eri sävyjen välillä häivyttyvät ja pehmenevät.

Vaihe 9: Viimeistele silmämeikki vaalealla sisärajauksella alaluomelle. Tämä kirkastaa katsetta. Vaaleahko kajal, joka ei kuitenkaan ole ihan valkea, on tähän tarkoitukseen paras - jos et omista tällaista kajalia, niin suosittelen katsastamaan IsaDoran kevätlookiin kuuluvan Inliner Kajalin sävyssä Blonde. Itselläni on kuvassa juuri kyseistä kynää. Levitä lisäksi taivutettuihin ripsiin ripsiväriä ja viimeistele kulmakarvat makusi mukaan. Valmis!

Kuva 10: Valmis meikki silmät (melkein) suljettuna.

Kuva 11: Valmis meikki silmät auki.

5 comments:

  1. en tiiä ootko maininnu aiemmin jo, mutta minkä merkkistä ripsiväriä käytät tuossa..? :)

    ReplyDelete
  2. Tässä meikissä olen käyttänyt Shiseidon Mascara Base ripsivärin pohjustajaa ja sen päällä on Maybellinen Colossal-ripsiväriä. :)

    ReplyDelete
  3. Ihana meikki. Kaikista Dior paleteistani tämä on ehdottomasti lempi palettini. )

    ReplyDelete
  4. Tosi kiva meikki, ja olet laittanut tosi selkeät ohjeet kuvineen. Blogiasi on todella kiva lueskella=) Toivottavasti jatkat samaa rataa!

    ReplyDelete
  5. Golden Girl: Petal Shine on kyllä ihana paletti, itsekin pidän siitä kovasti! :)

    Anonyymi: Kiitos! :) Tarkoitus olisi jatkaa samaa rataa jos vain lukijoita riittää! Myös lisää meikkitutorialeja on luvassa.

    ReplyDelete