Friday, February 27, 2009

Kädet ja kynnet kuntoon!

Muutama lukija onkin jo ehtinyt tuoda esiin ongelman, kuinka saada kuivat kädet kuntoon tai kynnet kasvamaan niin, että manikyyritkin näyttäisivät kivoilta. Itselläni on ollut ongelmana surkeat kynnet, jotka lohkeilevat, repeilevät, taittuvat ja niin edelleen. Tällaisissa kynsissä lakka ei tietenkään ole pysynyt koskaan siistinä, vaan saattanut lohkeilla kärjistä jo tunti lakkauksen jälkeen. Yleensä seuraavana päivänä vähintään puolet kynsistä oli menettänyt osan lakastaan. Lisäksi etenkin talvisin käsieni iho on ollut järkyttävän kuiva kämmenselkien ihon ollessa suorastaan haavoilla kuivuuden takia. Nämä ongelmat ovat nyt kuitenkin jääneet taaksepäin, joten tässä muutama vinkki, jotka itselläni ovat auttaneet kynsien ja käsien kunnon parantamiseen.

Säännöllinen rasvaus
Säännöllinen rasvaaminen on auttanut kuivuudesta kärsiviin käsiini, eikä tänä talvena olekaan ollut ongelmaa käsien kuivuuden kanssa. Käyttelen hyvin vaihtelevasti eri merkkien käsirasvoja ja pyrin rasvaamaan kädet muutaman kerran päivässä. Tarpeen tullen rasvaa pitää laittaa useamminkin. Tällä hetkellä käytössä olevista rasvoista suosikkini on Erisanin Käsivoide C, joka jättää kädet heti mukavan pehmeiksi ja imeytyy nopeasti.

Erisanin käsivoiteen kuva täältä.

Erittäin kuviin käsiin olen käyttänyt menestyksekkäästi muun muassa apteekista saatavaa Orionin Ambilania, joka on rasvainen perusvoide. Kun tätä laittaa käsiin runsaan kerroksen yöksi ja suojaa sitten kädet puuvillahansikkailla, saavat kädet yön aikana kunnolla hoitoa. Puuvillahansikkaita voi ostaa edullisesti esimerkiksi apteekeista, näitä ei välttämättä ole hyllyssä näkyvissä mutta apteekkihenkilökunnalta kysymällä näitä löytää.


Orionin Ambilanin kuva täältä.

Toinen kuivien käsien hoitoon sopiva voide on apteekista saatava Ceralan. Yliopiston apteekin sivuilla voidetta kuvataan näin: "Terveen ihon sarveiskerroksen solujen välitilassa sijaitsevat lipidilammellit estävät kosteuden liiallisen haihtumisen ihosta ja ylläpitävät siten ihon normaalia kosteustasapainoa. Ihon kuivuminen esim. atooppisessa ekseemassa liittyy tämän läpäisyesteen puutteelliseen kuntoon. Pitkäketjuiset keramidit muodostavat keskeisen osan lipidilamelleista yhdessä kolesterolin ja vapaiden rasvahappojen kanssa. Perusvoiteiden tavanomaisen ihon kosteuden haihtumista estävän okluusiovaikutuksen lisäksi Ceralan täydentää läpäisyesteen lamellien puutoskohtia ja nopeuttaa sen korjaantumista, mikä johtaa tehokkaaseen ja pitkäaikaiseen kosteuttamisvaikutukseen." Ceralan todella parantaa ihon kuntoa nopeasti ja lisäksi sen koostumus on miellyttävä ja imeytymisnopeuskin on hyvä.

Hyvin kuiviin käsiin ja kynsinauhoihin olen sivellyt myös Bepanthen-voidetta ("vaaleanpunaista" Bepanthenia"), jota voi laittaa käsiin vaikkapa yöksi ja suojata kädet sitten puuvillahansikkailla.
Myös apteekista saatava Orionin Aqualan L -voidetta on tullut käytettyä käsivoiteena, tämä on tosin huomattavasti kevyempi voide kuin Ambilan ja itselläni onkin ollut tämä käytössä ainoastaan kun iho on jo paremmassa kunnossa.

Tänä talvena olen myös käyttänyt paljon karitevoita käsien hoidossa. Karitevoi eli sheabutter on kiinteää rasvaa, jota itse olen ostanut netistä (Pienestä Tuoksukaupasta). Kun voita hieroo käsiin sen koostumus pehmenee ja sen saa imeytettyä ihoon. Hieron karitevoita aina samalla myös kynsiin sekä kynsinauhoihin kuten muitakin rasvoja, jotta myös ne saavat kosteutusta. Rasvojen ja öljyjen hierominen kynsinauhoihin vahvistaa myös kynttä. Kynsinauhojen kosteutukseen kannattaa kiinnittää huomiota myös siksi, että kuivat kynsinauhat repeilevät helposti ja ovat siten alttiina tulehduksille.

Öljyäminen
Säännöllisen rasvauksen lisäksi säännöllinen öljyäminen tekee hyvää sekä käsille että kynsille. Öljyämiseen voi käyttää monia öljyjä, helppoa on aloittaa esimerkiksi hakemalla keittiön kaapista oliiviöljyä ja hieromalla sitä käsiin, kynsinauhoihin ja kynsiin. Tällä hetkellä käytän koko käsille + kynsiin lähinnä jojobaöljyä sekä kynsiin ja kynsinauhoille Creativen Solar Oilia. Solar Oil on kätevässä kynsilakkapullomaisessa pullossa ja siveltimellä on helppo levittää öljyä kynsille ja kynsinauhoille ilman, että tarvitsee muuten sotkea käsiään öljyyn. Solar Oilini olen tilannut netistä, mutta sitä voi kysellä myös Creativen tuotteita myyvistä kauneushoitoloista, kynsisalongeista ja niin edelleen. Jojobaöljyä olen tilannut jo aiemmin mainitusta Pienestä Tuoksukaupasta, josta saa tilattua käteviä 28 millilitran kokoisia pulloja erilaisia öljyjä niin voi testailla, mikä öljy miellyttää itseä eniten, ennen kuin tilaa isompia määriä.

Käsien suojaaminen
Älä liota käsiäsi vedessä, vaan käytä esimerkiksi tiskatessa tiskikäsineitä ja siivotessa kumihanskoja jos joudut liottamaan käsiäsi vedessä. Käsien jatkuva peseminen kuivattaa myös ihoa, joten laita käsienpesualtaan viereen käsivoide vaikkapa kätevässä pumppupullossa, niin muistat helpommin rasvailla käsiä käsienpesun jälkeen. Haalean veden käytön pestessä kuivattaa myös käsiä vähemmän kuin kuumempi pesuvesi.

Kynsien lyhentäminen
Kynsien lyhentämisessä ja muotoilussa viila on saksia parempi vaihtoehto. Oma suosikkini viiloista on ehdottomasti lasiviila. Lasiviila on ikuinen eikä sitä tarvitse siis uusia ellei onnistu jotenkin rikkomaan sitä esimerkiksi pudottamalla. Viila ei kuitenkaan ihan helposti rikkoudu, joten rikkoutumisen pelon takia ei kannata jättää hankkimatta lasiviilaa. Lasiviila on myös hygieeninen, koska sen voi pestä ja huuhdella vedellä. Kovin karkeaa viilaa käyttäessä kynsikerrokset voivat irtautua toisistaan, jolloin kynnet liuskoittuvat. Hienojakoisen lasiviilan kanssa tätä ongelmaa ei ole. Itselläni on Nail Tekin viila mutta lasiviiloja saa myös muilta merkeiltä, kuten Trindiltä.

Kynnet kasvamaan
Kynsien kasvua voi pyrkiä edistämään piitableteilla. Piitä sisältävät tabletit vahvistavat kynsiä ja hiuksia. Piitabletteja on erilaisia: osa sisältää esimerkiksi magnesiumia, osa taas kalkkia. Voit valita mieleisesi tuotteen. Piitabletteja saa esimerkiksi tavaratalojen luontaistuoteosastoilta.


Piitablettien kuva täältä.

Hoitolakat
Omille surkeille kynsilleni varsinaisen ihmepelastuksen tekivät hoitolakat. Kynteni olivat äärimmäisen pehmeät, liuskoittuvat ja repeilevät, mutta hoitava kynsilakka auttoi ne kuntoon. Itse käytin kynsien pelastusoperaatiossa Nail Tekin Intensive Therapy II -lakkaa, jonka tilasin Head2Toesta. Vielä huonommassa kunnossa oleville kynsille on olemassa esimerkiksi Nail Tekin Xtra. Myös OPI:n hoitolakat eli OPI Nail Envy -sarjan lakat ovat suosittuja ja toimivat hyvin monella. Myös OPI:a saa Head2Toesta. Hoitolakat löytyvät tuolta kohdasta Nail Treatment.

Jos ensimmäinen kokeilemasi hoitolakka ei tunnu toimivan, kokeile jotain muuta, sillä kaikkien kynnet eivät pidä kaikista hoitolakoista. Hoitolakkoja voi käyttää aluslakan korvikkeena, jolloin hoitolakkaa laitetaan kerros tai kaksi ja kynnet lakataan sitten normaalisti värilakalla. Itselläni kesti noin kaksi kuukautta, että sain kynnet hyvään kuntoon hoitolakan avulla. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan hoitolakkaa, jos kärsit pahasti liuskoittuvista kynsistä!

Maltti on valttia
Kynsien hoidon tulokset eivät näy päivässä tai kahdessa, vaan selviä tuloksia kannattaa odotella kuukausi tai pari.

Millä keinoin sinä olet saanut omat kuivat kätesi ja huonokuntoiset kyntesi kuntoon?

2 comments:

  1. Itseltäkin löytyy aikalailla samoja tuotteita, ne todella toimivat! Pitääkin kokeilla yörasvausta puuvillahanskojen kera, kiitoksia vinkistä.

    ReplyDelete
  2. Kiitos! Tämä juttu tuli todellakin tarpeeseen! Käsien öljyämistä pitääkin heti kokeilla :)

    ReplyDelete